25. maaliskuuta 2008

Pääsiäinen reissussa

Vietimme pääsiäisen ihanan talvisessa Jyväskylässä. Kotoota lähdettäessä oli niin keväinen auringonpaiste ja paljas lumeton maa; perille tultaessa taasen oli kirpeä talvinen pakkassää ja runsaasti lunta! Iines oli lumesta aivan innoissaan ja päästiinpä edes kerran tänä talvena järven jäällekin.



Iines on ollut ihan niin reipas kuin alunperin arvelinkin. Alkuun se vähän ihmetteli kun Eetua ei kuulunutkaan kotiin ja välillä vieläkin lenkiltä kotiin tullessa selvästi odottaa, että Eetu olisi eteisessä vastassa. Mutta muutoin se on ollut ihailtavan urhea pieni staffityttö ja kestänyt hienosti isäntäväen surun ja murheen. Lisää Jeren ottamia kuvia Iineksestä voi käydä katselemassa >>> tuolta.

18. maaliskuuta 2008

Eetu on poissa


"Jonakin päivänä olen puu, ja tuuli laulaa oksissani ja aurinko tanssii lehdilläni, ja olen vahva ja kaunis kaikkina vuodenaikoina."
-Khalil Gibran

12. maaliskuuta 2008

Raskaita aikoja

Rakas Eetumme. Sen oireilu käy yli ymmärryksen. Sen lääkityksen tarve on viikko viikolta vain kasvanut, vaikkei niin pitäisi tähän aikaan vuodesta vielä olla. Raskain mielin emme voi kuin todeta, ettei tämäkään lääke tehoa. Muuta hoitoa ei enää ole, kaikki on kokeiltu.

Emme varmasti koskaan joudu yhtä vaikean päätöksen eteen. Ainoa lohtu on varma tunne siitä, että tässä tilanteessa tämä on ainoa oikea ratkaisu. On tullut aika luovuttaa.