Nimittäin tänä keväänä tulee 10 vuotta siitä, kun meille tuli ensimmäinen staffi ja keväällä vihdoin, toivottavasti, syntyy meille ensimmäinen staffipentue. Isäksi Irman pennuille valikoitui pitkällisten pohdintojen jälkeen Rhino (Quinlent James Dean), jota olen seurannut sen tultua 8-viikkoisena Hollannista Suomeen. Vaikka kuinka olen matkan varrella punninnut ja pohtinut muita uroksia, on ajatukseni kuitenkin aina palannut takaisin Rhinoon. Olin alunperin ajatellut yhdistää Rhinon isän puolen sukua Irmaan, mutta sitten Rhino tuli Suomeen. Tutkittuani enemmän Quinlent-linjoja ja vierailtuani ko. kennelissä Hollannissa kesällä 2012 olen sittemmin jopa enemmän iloinen sen emän puolen linjoista. Rhinosta on kasvanut ja kehittynyt minulle erittäin mieluisa uros ja uskon vilpittömästi kummankin koiran täydentävän ja kompensoivan hienosti toisiaan niin luonteen, terveyden kuin ulkomuodonkin saralla.
Irma on 4-vuotias ja Rhino 2,5-vuotias, aikuisia koiria molemmat. Kooltaan molemmat ovat rotumääritelmän rajoissa; Rhino n. 38 cm korkea ja n. 15 kiloa, Irman ollessa 36 cm ja n. 13 kiloa. Molemmat koirat ovat kattavasti terveystutkittuja ja molemmilla on lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0 ja silmät terveet. Molemmilla on myös virallinen luonnetesti tehtynä; Irmalla suomalainen luonnetesti (LTE) ja Rhinolla MH-testi ja molemmat koirat ovat testien mukaan laukausvarmoja. Molemmat pentueen vanhemmat ovat myös allergiatestattu olevan allergioista vapaat. Molemmat ovat niinikään L2-HGA ja HC clear. Molemmilla on leikkaava purenta, Irmalta puuttuu alaleuasta P4-poskihampaat kun taas Rhinolla on täysi hampaisto. Yhdistelmän jalostusindeksi nousee reilusti yli 100 (olisi SKL:n laskemaa korkeampikin, jos vain Irman Ruotsin puolen sukua saisi mukaan) ja sukusiitosprosentti jää pyöreään 0%.
Yhdistelmästä odotan rotumääritelmän kokoisia ja mukaisia, punaisia/punavalkoisia/punalaikukkaita staffeja, jotka soveltuvat niin aktiivisen kotitalouden lenkittäjiksi kuin erilaisiin koiraharrastuksiin.
Joku nyt varmasti ihmettelee, miksi käytän Irmalle samaa urosta, josta minulla on kotona jo Ulpu. Itseasiassa sitä suuremmalla syyllä. Olen ollut Ulpuun erittäin tyytyväinen, mikä on osaltaan vahvistanut Rhinon valintaa. Rhinon aiemmissa jälkeläisissä on runsaasti väriä, jopa valkoisen nartun kanssa, syvät puhtaat värit ja erinomaiset pigmentit. Jatkossa minulla toki saattaa olla kasvamassa kaksikin potentiaalista jalostusnarttua samasta isästä. Sekään ei lopulta mahdoton tai tavaton tilanne ole; mikäli molemmat todella jalostuskelpoisiksi osoittautuvat ja jalostuskäyttöön päätyvät, on niiden jalostussuunnitelmien suhteen vain lähdettävä eri suuntiin. Aika näyttää ja tulevaisuudesta ei vielä tiedä.
