Uudenvuoden aattona, viiden aikaan iltapäivällä, päättyi pienen aarteemme elämä. Janis juoksi vapaana ja poikkesi yhtäkkiä lenkkipolulta viereisen lammen jäälle. Ilmeisesti pohjalähteen vuoksi jää ei juuri siinä kohtaa kestänyt, Janis putosi ja joutui jään alle. Syöksyimme perään, mursimme jäätä niin paljon kuin vain pystyimme, mutta emme onnistuneet pelastamaan sitä. Oli hämärää, jää niin raskasta rikkoa ja vesi niin kylmää ja mustaa. Tätä on vaikea uskoa ja hyväksyä tapahtuneeksi. Eihän näin voi käydä. Meillä on niin lohduton ikävä.
Sinä olit aivan ainutlaatuisen ihana. Kiitos, että olit totta hetken.
Jayneze Star Alliance :: Janis :: 21.6.2011 - 31.12.2011.
6 kommenttia:
Tätä ei voi uskoa todeksi. Kyyneleet tulivat silmiin, kun ensimmäisen kerran luin tapahtuneesta ja niin tulivat nytkin. Janis oli niin hurmaava. Sen luonne oli kuten staffilla kuuluukin, rohkea ja peloton. Kaunis ja lumoava Janis lähti täältä aivan liian aikaisin. Onneksi sen lyhyt elämä oli onnellinen ja täynnä rakkautta luonanne.
Voisinpa auttaa saamaan Janisin takaisin, mutta en voi kuin toivoa teille voimia ja jaksamista surutyön kanssa.
- Hamti ja Bru
Kyynelsilmin otan osaa suureen suruunne.
Itku ja kylmät väreet valtaavat minutkin. Sellainen tapahtuma, jota ei toivo kenellekkään. Voimia kovasti ja toivottavasti vielä jonain päivänä löydät auringon elämääsi.
Otan osaa suureen suruunne! :( Mitättömältä kuulostavakin asia voi olla niin kohtalokas ja väärin... Yrittäkää pärjätä!
Hurjaa, tuli ihan kylmät väreet. Otan osaa suruunne, koiran menettäminen on hirveää, varmasti vielä hirveämpää, kun se tapahtuu noin yllättäen.. :/ Jaksamisia! :)
Fy vad hemskt! Vilken mardröm det måste varit för er. Jag kan inte ens föreställa mig vilken panik man måste få i ett sådant läge. Må hon ha det gått bland änglarna nu lilla tjejen. Stor kram från oss
Lähetä kommentti