24. syyskuuta 2012

LUVA, SERT, luokkanousu!

Eilen suunnattiin Espooseen Agility Sport Team Ry:n 10-vuotis juhlakisoihin, jonne olin ilmoittanut Iineksen kolmeen 1-luokan lähtöön. Keli ei ollut meidän puolella; vettä tuli niin pysty- kuin vaakatasossa ja kisapaikka oli hiekka(sora)pohjainen ulkokenttä ilman minkäänlaista sateensuojaa. Kentälle muodostui valtavia vesilammikkoja, joita järjestäjät koittivat, huonolla tuloksella, ojittaa.

Ensimmäisenä vuorossa oli hyppyrata, joka ei ollut sinänsä vaikea. Vaikka alusta oli vettynyt ja pehmeä, Iineksellä pysyi rimat ylhäällä eikä sade juurikaan haitannut sen menoa. Kuitenkin tällä ekalla radalla Iines teki jotain, mitä se ei ole tehnyt varmaan neljään vuoteen; se tuli putkeen lähetettäessä hetken päästä samasta päästä ulos! En keksi muuta syytä moiseen, kuin että sateen pohina kuulosti putkessa jotenkin oudolta, ehkä se oli kuulevinaan mun käskyttävän sen sieltä pois tms. Sama tapahtui kahdella eri putkella, joista siis kiellot ja toiselta pois tullessaan ehti hypätä vielä väärän esteenkin, mistä HYL. Mediluokasta kukaan ei tehnyt tällä radalla tulosta.

Toiselle radalle en mielestäni muuttanut putkeen käskytystä mitenkään ja tällä kertaa Iines juoksi putket läpi asti, joten ehkä se tottui siihen sateen äänimaailmaan. Kuitenkin otettiin A:n alastulolta vitonen, sillä en muistanut varmistella ja Iines hyppäsi esteeltä pois koskematta kontaktipintaan. Aika kuitenkin riitti 2. sijaan ja päästiin palkinnoille :)

Ensin ajattelin, etten juoksuta Iineksellä kolmatta rataa. Olin aivan läpimärkä ja kylmissäni ja järjestelyt oli yli tunnin myöhässä. Olin kastellut jo kaksi vaatekertaa, Iines onneksi sai kisojen välit lämmitellä autossa Back On Track päällä. Kuitenkin päätin mennä kolmannen edes harjoituksen vuoksi, kun kerran oltiin Espooseen asti lähdetty. En viitsinyt vaihtaa enää edes läpimärkiä lenkkareita jalkaan, vaan juoksin kumisaappaissa. Otin tällä kertaa A:n alastulokontaktin varman päälle kääntymällä esteen eteen Iinekselle jarruksi ja sain sen tulemaan alas kontaktipinnalle asti. Vetisessä sorassa kumppareissa juoksemalla ja viimeisen päälle kontaktit varmistelemalla ei tietysti mitään huippuaikoja tavoitella, mutta alitimme ihanneajan loppujen lopuksi reilulla sekunnilla. Varmistelukin kannatti, sillä puhdas rata toi meille paitsi kisan 2. sijan, myös kolmannen LUVAn eli agiSERTin ja nousun 2. luokkaan kisaamaan!


Suurensuuret onnittelut vielä tämän viimeisen kisan voittaneille Jonnalle ja Verne-staffille, jotka ottivat ekan LUVAn hienolla nollaradalla! Mahtavaa!

Ei kommentteja: