11. toukokuuta 2014

Massun paisuttelua

Irman tiineys on sujunut ihan oppikirjan mukaisesti ja ensi viikolla pennut tekevät jo tuloaan. Viime viikot ovatkin hujahtaneet ohi kaikenlaisia järjestelyjä tehden ja pentulaatikkoa rakentaessa. Ehdimme mahduttaa Vapun tienoille myös pienen ulkomaanloman, se oli juuri sopiva pikainen irtiotto ennen tulevia pentujentäytteisiä viikkoja ja kuukausia.


Irma astutettiin 13., 15. ja 17. vuotopäivänä ja tiineyden merkit alkoi selvästi näkyä 4.-5. viikon jälkeen. Painoa on nyt kertynyt kaikkiaan kolmisen kiloa lisää verrattuna Irman normaalipainoon. Massun koon perusteella minulla on oma arvioni pentujen lukumäärästä, mutta ensi viikolla nähdään veikkasinko oikein.


Irma on nyt muuttanut meille Turkuun ja kotiutunut odotusten mukaisesti oikein mainiosti. Pentulaatikon se on omaksunut torkkupaikakseen, vaikka yöt se nukkuukin yhä mieluiten viekussa sängyssä ja tietysti peiton alla.


Irma on koko tiineysajan liikkunut runsaasti ja on hurjan hyvässä fyysisessä kunnossa. Se liikkuu edelleen ketterästi, mutta massu alkaa jo selvästi painaa Irman oloa ja askelta. Ruumiinlämmössä on jo ensimmäiset muutokset havaittu näin 59.-60. vuorokauden aikana, joten ei ole pitkään enää. Olen itse talvilomalla koko ensi viikon, joten pennut voi ja saa tulla nyt milloin vain.


Elämme jännittäviä aikoja :) 


2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hei!
Ovatko kaikki pennut jo varattuja? Olemme jo jonkin aikaa poikaystäväni kanssa miettineet staffin hankkimista ja olisimme erittäin kiinnostuneita :)

:: Taru :: kirjoitti...

Hei ja kiitoksia mielenkiinnosta, nämä pennut ovat kaikki jo varattuja.