22. marraskuuta 2014

Pennut puoli vuotta

Pienet hollantilaiset ovat ehtineet jo puolen vuoden ikään ja ovat kyllä toistaiseksi lunastaneet kaikki kasvattajan odotukset monin kerroin. Olen kovin iloinen ja ylpeä näistä pienistä, kaikki ovat ihanan jalkavia, ryhdikkäitä ja terverakenteisia pentuja; juuri sellaisia, mitä toivoinkin tästä yhdistelmästä saavani.

Topi ja Mooi nähtiin isäinpäivänä 9.11. Messukeskuksen pentunäyttelyssä. Topi esiintyi kuin vanha tekijä ja oli tällä kertaa luokkansa 3. Mirva tehnyt hyvää työtä pikku hurmurin kanssa!




Mooi voitti hienosti pikkutyttöjen luokan kunniapalkinnon kera. Onnea Paula ja kaunis Mooi!




Roni ei sillä kertaa päässyt pentunäyttelyyn mukaan, mutta meillä on tänä viikonloppuna ollut ilo saada Roni meille hoitolapseksi isäntäväen ollessa reissun päällä. Maahan satoi parahiksi lumipeite ja Ulpu onkin juoksuttanut velipuolta uudessa hangessa ympäri pihaa. Niin kiltti, mukava ja hyvännäköinen poika on tästäkin nuorukaisesta kasvamassa.



♥ ♥ ♥

Ei kommentteja: