Oikea reisi on toipilasaikana menettänyt lihasta verrattuna vasempaan, ympärysmitassa eroa on pari senttiä. Rungossa on havaittavissa jonkin verran toispuoleisuutta ja vaikka Iines käyttää leikattua jalkaa hyvin, se kuitenkin suosii vasenta takajalkaa etenkin kovassa rasituksessa. Osittain syynä on kipumuisti, osittain oikean jalan heikompi lihaskunto. Tämä pitää nyt pyrkiä treenaamaan siltä pois, toisin sanoen tehdä oikeasta takajalasta Iinekselle taas samanarvoinen kuin mitä vasen on. Myös etuosasta löytyi lihaskireyttä, mutta se korjaantunee ajan myötä liikunnalla ja kotikonstein hieromalla.
Yllä olevan kuvan taustalla näkyy Iineksen uusi kuntoilulaite; Ikean suuri rottinki"lautanen", joka saadessaan alleen pesäpallon ja päälleen kelsinahan muuntautuu tasapainoilulaudaksi, jolla Iines treenaa koko kropan hallintaa ja syviä lihaksia.
Leikkaushaava sinänsä on varsin huomaamaton ja karvakin on alkanut kasvaa reiteen sekä kylkeen, mihin oli ajeltu kalju neliö kipulaastaria varten.
Polvi on saanut uuden muodon, ennen leikkausta siinä ei ihan tuollaista kyhmyä ollut. Itseasiassa Iineksellähän on aina ollut aika olemattomat polvikulmat, mikä tietysti on osaltaan edesauttanut ristisidevamman syntymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti