Vihdoin alkaa aurinko pikkasen enemmän paistaa, mikä saa mielen vähän virkeämmäksi. Meidän hiljaiseloon ei ihmeitä ole viime aikoina kuulunut; agilityä on treenattu sen mitä näin kylmillä keleillä on voinut ja uimista on harrastettu nyt säännöllisesti Sirifassa.
Iineksen kanssa ollaan jokunen hylkäys käyty kisoista ottamassa ja Orvillenkin kanssa uskaltauduin tammikuun lopulla kisaamaan. Ei se niin huonosti mennyt ettenkö toistamiseenkin uskaltaisi; ekalta radalta saatiin jopa tulos (11.) ja toiselta hylkäys liian monesta kiellosta. Iinestä on vaivannut ajoittaiset selkäjumit ja liukastumisen aiheuttama nivusvamma, joka pikkuhiljaa vaikuttaisi olevan jo parantumaan päin. Jospa tässä kevään mittaan päästäisiin vihdoin kunnolla treenaamaan ja kisaamaan.
Viime sunnuntaina retkeiltiin pääkaupunkiseudulle katsomaan luonnetestejä ja samalla piipahdettiin Orvillen kanssa Irmaa ja Hannea moikkaamassa. Tässä muutama kuva isän ja tyttären kirmailuista.
Orvillen jälkeläisiä on myös viime aikoina käynyt virallisissa terveystutkimuksissa hienoin tuloksin:
Hups'staff Olivia lonkat B/B kyynärät 0/0 silmät ja polvet terveet
Hups'staff Oona lonkat B/B kyynärät 0/1 silmät ja polvet terveet
Hups'staff Oona lonkat B/B kyynärät 0/1 silmät ja polvet terveet
Hups'staff Orville lonkat B/B kyynärät 0/0 silmät ja polvet terveet
Onnea kasvattaja Maijulle ja koirien omistajille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti