Iineksen nivusvamman osoittautuessa luultua sinnikkäämmäksi on Orville joutunut varamiehenä kunnostautumaan taas vähän enemmän agilityn saralla. Pääsiäisenä käytiin kotiseuran kisoista hakemassa kolmesta lähdöstä tulokset HYL + 5 (sijoitus 7.) + 5 (sijoitus 4.). Ekalla radalla Orville kiersi puomin jälkeen olleen renkaan ja palauttaessani sen ottamaan rengasta, kävi Orville puomilla asti ottamassa alastulokontaktin uusiksi, mistä HYL. Toisella radalla pudotti lähdössä ensimmäisen hypyn riman ja kolmannella, hyppyradalla pudotti 3. viimeisen riman. Muutoin kaksi viimeistä rataa meni puhtaasti ja kivasti alle ihanneajankin.
Tästä innostuneena ilmoitin Orvillen Lempäälään kisoihin, mistä tänään käytiin hakemassa nousujohteisesti kolmesta lähdöstä 5 (sijoitus 7.) + yliaikanolla (sijoitus 3.) + hyppäri-LUVA (sijoitus 7.). Mahtavaa! Pikkasen ehkä painoi herran askelta eiliset kahdet treenit, nimittäin Orville joutui omien treenien lisäksi paikkaamaan varakoirana Iinestäkin ja tänään vauhtia oli tosiaan vähemmän kuin koskaan aiemmin. Ansaitun lepotauon jälkeen meillä alkaakin tässä kevään mittaan kadonneen vauhdin metsästys ja irtoamistreenit, sillä kaveriin olisi saatava kunnon neliveto päälle ja esteiden suorittamisesta varmempaa ja itsenäisempää. Mutta nolla on aina nolla, vaikka hilkulla olikin!
Orville täytti edellisviikolla myös vuosia, tällä kertaa pyöreät 5 tuli mittariin. Synttäreitä juhlittiin polskuttelemalla Turun Seudun Koirauimala Sirifassa, sillä uinti on selvästi Orvillen lempipuuhaa. Mutta mihin nämä vuodet oikein kuluu? Outoa miten koirat vanhenee, mutta itse ei muka lainkaan :)
1 kommentti:
Onnea Orvillen ekasta nollasta!!
ps. tuo ylimmäinen kuva on aivan ihana!!!
T. Lotta-tyttöystävä
Lähetä kommentti