17. elokuuta 2018

Tämä talo on tyhjempi nyt.

Pennut ovat 9 viikkoa ja kaikki ilahduttamassa jo uusia omistajiaan. Talo todella tuntuu tyhjälle ja vieraiden ihanan soljuva virta on ehtynyt. Olo on suoraan sanottuna toimeton ja haikea, mutta samalla nöyrän kiitollinen ja ennenkaikkea tyytyväinen. Toisaalta meilläkin on tässä uusia tuulia tiedossa ja niihin valmistautuminen on täyttänyt kalenteria. Aikansa kutakin.


Etukäteen moni tuttu ja tuntemattomampi kauhisteli, miten sitä selvitään, kun on pienet lapset ja  koirat ja sitten vielä koiranpennut ja siinähän menee koko kesä sitten. Mutta mieluisia asioita ei koe raskaaksi. Meillä on ollut aivan ihana kesä, ihan vaan tässä kotosalla, ihanien pentujen ja ihanien ihmisten ympäröimänä. Ja se tunne, kun saa suoda pitkään odottaneelle pennunostajalle vihdoin sen oman staffinpennun. Tai juuri omansa menettäneelle perheelle uuden pennun rakastettavaksi. Ja opettaa lapsilleen itselle tärkeistä asioista, luontoäidin toiminnasta, luontokappaleiden kohtaamista ja kohtelemista. Nähdä sen omassa päässä olevan suunnitelman ottavan elolliset hahmot. Se kaikki, sen vuoksi tätä tekee. 

Paluulento edessä.
Hyviä uutisia hakemassa.

Koko kunnianhimoinen pentuesuunnitelma lentämällä tehtyine astutusmatkoineen, synnytyksineen, pentuineen ja asianosaisine kohtaamisineen on ollut aivan kertakaikkisen hieno kokemus. Mooi teki osansa sellaisella varmalla tyyneydellä, ettei voi kuin ihastella. Se tieto ja ikiaikainen viisaus, mikä siitä huokui sille uusien asioiden edessä, oli suorastaan maagista. Oppikirjan mukainen suoritus, ei jäänyt mitään toivomisen varaa. 

Tässä sitä synnyteltiin.
Enkä voisi olla tyytyväisempi aikaansaamaani pentueeseen; ne ovat kaikki hyvin tasainen joukko niin ulkomuodoltaan kuin luonteiltaankin. Lupaavanoloisia, uteliaita, ihastuttavan reippaita pikkustaffeja. Kaikki kuuluvat kotiutuneen sujuvasti uusiin koteihinsa; syövät ja nukkuvat yönsä hyvin, vatsat toimii ja asiat tehdään joko ulos tai pentuvessaan. Mahtavaa! Toivon hartaasti, että kaikki pentujen perimään, kasvuun ja hyvinvointiin tekemäni ajatustyö ja satsaukset, ruokintaratkaisut, virikkeistäminen ym. tuottavat tulosta ja muutaman vuoden päästä saadaan taas ihastella terveitä, hyväluonteisia, hienoja staffordshirenbullterriereitä. 

6 viikkoiset tissibaarissa.
Sitä harvemmin pysähtyy edes miettimään, miten paljon harrastus, kuin vaikkapa tällainen jalostuspainotteinen koiraharrastus, voi tuoda elämään sisältöä; kokemuksia, ihmisiä, matkoja, osaamista, onnistumisia. Itse olen vilpittömän kiitollinen kaikista, myös niistä mönkään menneistä. Pettymyksistä ja vastoinkäymisistä voi ottaa opiksi ja toisinaan ne tuovat tilalle jotain ihan muuta, parempaa, kuin mitä alunperin odotti. Jos ei suoraan, niin jonkun mutkan kautta kuitenkin. Kunpa vain aina osaisi luottaa siihen. 


Tämä antoisa ajanjakso on nyt aika panna pakettiin ja jäädä kärsivällisesti odottamaan, millaista hedelmää tämän eteen tehty työ kantaa. Onhan se toisaalta hyväkin saada koti taas kokonaan omaan käyttöön ja aikaa enemmän lapsille ja omille koirille, jotka ovat välillä joutuneet joustamaan vuorokauden tuntimäärän ollessa rajallinen. Jään innolla odottamaan kuulumisia ja kuvia pentujen uusilta omistajilta, edessä on kutkuttavan jännittävät ajat korvien asettumisineen ja hampaiden vaihtumisineen jne. Ja jospa sitä pääsisi jatkossa vähän vaikka näyttelykehiinkin pyörähtämään kenties - vielä ei uskalla paljoa toivoa, mutta kunhan tuosta nyt kasvavat ensin.