Draamaa kerrakseen

Olin alun perin ajatellut astuttaa Lillin (Bellerion Lilliandil) vasta ensi vuonna, sillä tälle vuodelle oli ajoitettuna Lillin emän Mooin pentue. Yhdellä Lillin veljistä oli vuoden 2020 alussa ilmennyt epileptisiä kohtauksia, mistä syystä olin lykkännyt sekä Mooin että Lillin suunnitelmia selvittääkseni sukua ja mahdollista epilepsiariskiä. Mooin ensimmäinen pentue vuonna 2018 oli ulkosiitos ja jää isänsä ainoaksi pentueeksi. Sen jälkeen Mooi oli astutettaessa jäänyt tyhjäksi valitun uroksen eturauhasongelmien vuoksi. Tuo emän puolen linja on minulle tuttuja koiria pitkälle 5.-6. sukupolveen saakka. Käytyäni sukutaulua läpi Mooin emän kasvattajan, Mooin isän omistajan, Mooin papan kasvattajan sekä pentueen isän omistajan kanssa emme kukaan tunnistaneet sukutaulusta mitään riskitekijöitä epilepsialle. Epilepsiaa on valitettavan monentyyppistä ja tässä vaikuttaa kyseessä olevan se hankalin ennustettava eli yksittäinen satunnaistapaus. Kasvattajalle epilepsiauutinen on tärkeä, mutta jalostussuunnitelmien kannalta ehkä se hankalin pureskeltava, sillä kyseessä on pahimmillaan kohtalokas sairaus, jonka perinnöllisyydestä ei kuitenkaan välttämättä pääse ollenkaan selvyyteen. Epileptikko itse ei tietysti ole jalostuskoira ja tämä Lillin veli on sittemmin kastroitu, mutta jos kyseessä on vain kyseisessä yksilössä ilmenevä ominaisuus, voi sisarukset olla perimältään jotain ihan muuta. Lillin veljen epilepsia on onneksi suhteellisen lievää laatua ja perhe pärjää sairauden kanssa hyvin. Silti pohdin pitkään ja hartaasti, jätänkö koko kasvatustyön tähän, sillä en halua kasvattaa enää yhtä ainoaa epileptikkoa. Sitten taas toisaalta linja on minulle tuttu useiden sukupolvien ajalta ja tuottanut muutoin terveitä, hyväluonteisia, hyväntyyppisiä staffeja. Ostamalla jotain aivan uutta en voisi päästä sukutaulun koirien kanssa yhtä tutuksi enkä siten olisi loppujen lopuksi välttämättä yhtään paremmassa asemassa. En vain olisi tietoinen kaikesta mitä vieraampi sukutaulu mahdollisesti sisältää. Tieto tässä vain nyt lisää tuskaa, mutta tietämättömyys ei todellakaan tekisi autuaaksi. Keskusteltuani vielä useiden eri eläinlääketieteen asiantuntijoiden kanssa tulin siihen tulokseen, että uskallan jatkaa tällä minulle tutulla linjalla, mutta tämä epilepsiariski kulkee mukanani ja se minun tulee ottaa jalostusratkaisuissa huomioon. Lillillä tai pentueen muilla veljillä ei ole ilmennyt mitään epilepsiaan viittaavaa oireilua, ja tämän yhden veljen epilepsiadiagnoosista alkaa olla 18 kuukautta aikaa.

Riski tiedostaen lähdin sitten varovasti miettimään Mooille ja Lillille sulhasia. Molemmat tarvitsevat mieluiten jo iäkkäämmät sulhaset, jotka ovat eri sukua ja eläneet terveenä ja joiden sisaruksissa ja/tai jälkeläisissä ei tiedetä olevan epilepsiaa tai muutakaan olennaista vikaa tai sairautta. Mooin sulhaseksi valikoitui aikoinani jo Ulpulle kaavailemani uros, jota olen seurannut vuodesta 2013 ja joka nyttemmin viettää aktiivisia eläkepäiviään Pohjois-Italiassa. Mooi kuitenkin valitettavasti jäi siemennysyrityksestä tyhjäksi, mutta Lilli oli tuolloin juuri tullut juoksuun. Se tulee juoksuun suhteellisen harvoin, noin 10 kuukauden välein. Lilli harrastaa aktiivisesti mm. DSA-lajeja ja kauden päätapahtuma Hollannissa on pandemian vuoksi peruttu jo kahtena vuotena peräkkäin. Jos tapahtuma saadaan ensi vuonna järjestymään, jäisi se Lillin osalta taas väliin pentusuunnitelman vuoksi. Pidän tärkeänä, ettei jalostukseen käyttämieni koirien muu elämä ja harrastukset olennaisesti hankaloidu jalostussuunnitelmien vuoksi. Sen vuoksi pennutusten ajankohta suunnitellaan perheiden kanssa yhdessä neuvotellen, sillä joustava yhteistyö tässä hommassa on kaiken a ja o. Kaikenkaikkiaan näytti siltä, että Lillin pennuttaminen sopisi itseasiassa kaikkien aikatauluihin parhaiten juuri tänä vuonna. 

Pandemian haitatessa matkustamista oli mietittävä mitä vaihtoehtoja tässä on käytettävissä, kun suunnitelma aikaistui. Mooille tilattu siemen kävisi yhtä hyvin tyttärelle, mutta olisi lyhytkatseista käyttää emälle ja tyttärelle samaa urosta. Sitten vähän kuin varkain tuli puheeksi Ruben (Aldgillis Selling The Drama). Ruben on aktiivista, huoltovapaata elämää elänyt perusterve iäkäs uros, jolla on fantastisen hieno sukutaulu, nuoruudestaan hyvät terveystulokset, luonnetesti tehtynä sekä ennen kaikkea arvostamani elegantti, urheilullinen ulkomuoto. Sillä vain ei ole näyttelytulosta eikä jälkeläisiä. Joskus ei vain näe lähelle, jos tähyää kauas. Rubenin kasvattajiin on hyvä yhteys ja sieltä on saatu runsaasti tietoa suvun koirista. Lilli on pieni ja matala narttu, joka kaipaa enemmän raajaa, paremmat takakulmaukset ja kroppaansa kauttaaltaan lisää ulottuvuutta. Rubenilla on nimenomaan raajaa ja ulottuvuutta. Siinä missä Lilli on tasavarma ja verrattain rauhallinen koira, on Rubenissa sitä liekkiä, minkä koen olevan tälle rodulle olennaista.

Staffordshirenbullterrierien PEVISA:n mukaan jalostukseen käytettävältä koiralta on tutkittava silmät ja lonkat eikä tuloksilla ole merkitystä pentujen rekisteröintiin. Rubenin silmät on todettu kaikilta osin terveiksi 2014 Rubenin ollessa noin 3,5-vuotias ja tämä tutkimus olisi jo sinänsä ollut riittävä. Koska itse peräänkuulutan (jalostus)koirien tutkimista laajemmin kuin välttämättömien verran ja koska Rubenin silmäpeilauksesta oli jo 6 vuotta aikaa, päätimme kiireesti järjestää Rubenin silmäpeilaukseen ennen astutusta. Ruben mahtui joukkotarkastukseen, jossa pikavilkaisulla eläinlääkäri totesi silmissä olevan kaihimuutoksia. Vaikka kyseessä oli yli 10-vuotias koira, kyseinen eläinlääkäri ruksi tulokseksi perinnöllinen kortikaalinen katarakta, koska edellisestä silmäpeilauksesta oli liian pitkä aika eikä siten voinut varmaksi sanoa, milloin muutokset ovat silmiin ilmestyneet. Halusimme selvittää asiaa lisää, mistä syystä Rubenin omistaja varasi parin päivän päähän ajan silmäsairauksien erikoiseläinlääkäriltä (dip. ECVO), joka tutki Rubenin silmiä pitkään ja hartaasti ja totesi, että kyseessä ovat iäkkäälle koiralle tyypilliset vanhuuden muutokset, jotka eivät ole perinnöllistä laatua ja joiden vuoksi ei kannata jättää muutoin hyvää tervettä koiraa pois jalostuksesta. Suomen Kennelliitto ei kysyttäessä ottanut kantaa siihen, miten näitä Rubenin eriäviä silmäpeilaustuloksia tulisi nyt jalostuksen kannalta arvioida (siitäkin huolimatta, että sivustollaan mainitsee, että "kaihimuutosta ei tulkita perinnölliseksi, jos kaihin kehittyminen johtuu ... vanhuudesta (isot rodut yli 7 v, pienet rodut yli 10 v)", vaan ohjeisti vain ilmoittamaan koiran silmäpaneeliin, jossa koira tutkittaisiin vielä kertaalleen ja sen tulos jäisi pysyväksi. Silmäpaneeleja ei oltu vuonna 2020 järjestetty ollenkaan eikä seuraavastakaan ollut mitään tietoa, joten emme voineet jäädä paneelia odottamaan.

Niinpä Ruben astui Lillin sillä seurauksella, että Lilli tuli tukevasti kantavaksi. Ultrassa näkyi kuusi vahvaa sydänääntä ja ainakin yksi kesken mennyt sikiö. Ennen synnytystä otettu röntgenkuva varmisti Lillin kantavan viittä pentua. Ja pieneksi nartuksi Lilli olikin valtava. Kun synnytyksen aika tuli, Lillin kohtu ei ilmeisesti pentueen suuren massan vuoksi jaksanut ponnistella riittävästi ja päädyimme sektioon aamuyöllä 20.4.2021. Pennut olivat varsin hyvänkokoisia, jopa suurehkoja, painoiltaan 300 gramman molemmin puolin. Kyseessä oli kasvattajaurani ensimmäinen sektiosynnytys ja vaikka sinänsä dramaattinen alku elämälle, sujui pentueen kasvu ja hoito siitä eteenpäin onneksi ihan oppikirjan mukaan. Lilli hoiti pennut omassa kotonaan Klaukkalassa ja pennut saivat parhaat mahdolliset eväät elämään; monipuolista ravintoa sekä runsaasti ikätasoista aktivointia ja sosiaalistamista, mistä olen äärettömän kiitollinen Lillin isäntäväelle. Sektiosynnytyksen vuoksi päätin kuitenkin jättää Lillin jatkossa pois jalostuksesta.

Ruben sai kaikkien yllätykseksi kutsun silmäpaneeliin 16.5.2021 ja toki mielenkiinnosta koira sinne vietiin. Valitettavasti silmäpaneeli omaksui saman tulkinnan samoin perustein kuin tuo ensimmäinen silmäpeilauksen suorittanut eläinlääkäri. Muutoksia siellä silmissä on, sitä ei käy kiistäminen, mutta epäselväksi nyt jää minkälaatuisista muutoksista todellisuudessa on kyse. Toisin sanoen Rubenin diagnoosi saattaisi hyvinkin olla eri, jos Ruben vain olisi käytetty silmätarkastuksessa säännöllisesti elämänsä aikana. Ruben kuitenkin on omistajansa harrastuskoira eikä sille ole harkittu jalostuskäyttöä aiemmin, mistä syystä silmien tutkituttaminen ei sekään ole aiemmin tullut ajankohtaiseksi. Vanhuusiän kaihidiagnoosista huolimatta Rubenin muut ominaisuudet painavat minun vaakakupissa enemmän ja voin olla tyytyväinen, että jalostukseen käyttämäni uros sentään on vielä vanhoilla päivilläänkin tutkittu, toisin kuin niin moni muu uros. 

Näin ollen ja kaikkien koettujen vaiheiden johdosta pentueen nimiteemaksi vahvistui "Drama" ja toivotaan, ettei enempää draamaa näiden pienten polulle osu. Pentueesta maailmalle lähtivät uros Bellerion Redrama sekä nartut Bellerion I Want Your Drama, Bellerion Delightful Drama, Bellerion Futudrama ja Bellerion Twist The Drama. Suurkiitokset mukana olleille ja apuaan antaneille, you know who you are <3

Mistä meidät löytää :: Where to find us

Tämä blogin ylläpitäminen ja päivittäminen on viime aikoina jäänyt muun hektisen elämän alle. Yritän välillä raivata aikaa tällekin, mutta löydymme tätä nykyä myös Facebookista sivustolta nimellä "Bellerion SBT" sekä Instagramista tililtä @korhotarha joita tulee päivitettyä hiukan tiheämmin kuin tätä blogia. 

Tervetuloa seuraamaan!

Updating this blog has unfortunately not been a priority lately. I will try to arrange time for this too but in the meantime you can find us on Facebook pages by the name "Bellerion SBT" and on Instagram by @korhotarha as social media accounts are somewhat easier to update.

Please come follow us!

Ulpun pienet ihmeet

Koiranpäivän kunniaksi 24.4.2020 syntyi Bellerion 3. pentue: 2u + 1n yhdistelmästä SEJV-16 Kronsäter's Midnight (A/A, 0/0, silmät terveet) x Hups'staff Rosetta (B/B, 0/0, silmät ja polvet terveet). Pentueen aikaansaaminen tuntuu suorastaan pienoiselta ihmeeltä Ulpun hedelmällisyysongelmien jälkeen, mistä syystä en ole uskaltanut ääneen iloita ennen kuin tämä haave todella toteutuu. Muutettuaan meiltä Jennan luokse Ulpu alkoi taas yhtäkkiä juosta normaalisti, joten päätimme yhteistuumin yrittää astutusta vielä viimeisen kerran. Sulhaseksi valikoitui minulle hyvin tuttua sukua oleva hieno ruotsalainen Eddie, joka toivottavasti täydentää ja tasapainottaa Ulpun ominaisuuksia niin luonteen kuin ulkomuodon puolesta. Helmikuun lopulla matkustimme Jennan kanssa Ruotsiin ja kolmen täysin luonnollisen astutuksen myötä alkoi piinaava tiineyden merkkien odottelu. Varhaisultrassa pentuja näkyi ainakin 3 ja röntgenkuvassa viikkoa ennen syntymää 5 kpl. Synnytys alkoi ihan oppikirjan mukaan voimakkailla supistuksilla ja ensimmäinen pentu (uros) syntyi helposti. Toinen pentu (narttu) oli virhetarjonnassa ja ehti valitettavasti menehtyä ennen kuin saatiin ulos. Sen mukana tuli myös isohko epämääräinen kudosmassa, mahdollisesti kesken mennyt sikiö tai jokin kiinnike, liekö vaikuttanut tarjontaan. Kolmas (uros) ja neljäs (narttu) syntyivät normaalisti, mutta viimeistä pentua ei supistuksista huolimatta alkanut kuulua. Ajoimme lopulta aamukuudelta päivystykseen, missä viimeinen urospentu saatiin avustettua ulos, mutta valitettavasti pussistaan irronneena ja menehtyneenä. Kaikki pennut olivat silmämääräisesti täydellisiä virheettömiä sopivankokoisia pentuja, mutta synnytyksessä on aina riskinsä. Hankaluuksista huolimatta Ulpulla on hoidettavanaan kolme terhakkaa pienokaista ja koko perhe voi mainiosti.

Mooi tuli taloon

Pentujen jälkeen palasin intoa puhkuen työelämään lähes neljän vuoden yhtäjaksoiselta vanhempainvapaalta ja talvi on hujahtanut uudenlaisen arjen pyörteissä. Lasten kanssa kotiin jääminen ei koskaan ollut suunnitelmana, vaan tuli eteen olosuhteiden pakosta ja kotona oleminen oli hirveää ja ihanaa ja kaikkea siltä väliltä. Pohjimmiltaan tunnen kuitenkin olevani etuoikeutettu saatuani olla pitkään kotona lasten ollessa pieniä, kaikilla ei suinkaan ole siihen mahdollisuutta.

Välillä sitä kieltämättä kaipaa sitä aikaa, kun oltiin vain aikuisia kahden kesken. Kaikkein eniten entisestä lapsettomasta elämästä kaipaan sitä, että olisi aikaa. Omaa aikaa. Ihan vaan olla. Puuhata koirien kanssa, keksiä joku uusi harrastus tai vaikka istua alas kirjoittamaan blogia. Tässä elämäntilanteessa arki on todellakin täynnä kaikenlaista ja aikaa on kaikista vähiten. Arki-illat on tiivis setti päivällistä, pikkukakkosta, iltapalaa ja yöpuulle käymistä. Viikonloput täyttyy pyykinpesusta ja pakastimen varustamisesta seuraavaa arkiviikkoa varten. Se täytyy vain hyväksyä ja priorisoida asiat sen mukaan. Kaikkea ei vain ehdi ja omien resurssien rajallisuus on myönnettävä.

Kun Mooin perheessä tapahtuneiden elämänmuutosten vuoksi koira oli jälleen kerran uutta kotia vailla ja palautui meille takaisin, oli meidän yksinkertaisesti priorisoitava. Koirankasvatushaaveista huolimatta meillä oli kaksi jalostukseen kelpaamatonta koiraa kotona; Orville oli kastroitu syksyllä kiveskasvaimen vuoksi ja Ulpu osoittautunut hedelmättömäksi omalle kasvattajalleen synnyttämänsä pentueen jälkeen. Sen juoksut olivat synnytyksen jälkeen muuttuneet yhä harvemmiksi ja runsaammiksi eikä se ovuloinut enää ollenkaan. Mooi sen sijaan oli palautunut pennuistaan hienosti ja juossut jo yhdet täysin normaalit juoksut. Ulpu ja Mooi ovat puolisisaria ja niillä on lähes identtiset terveystulokset. Kesän pentueen perusteella haluaisin astuttaa Mooin vielä uudelleen; Ulpun varaan en ole voinut jalostussuunnitelmia tehdä. Valinta oli selkeä, mutta ei missään nimessä helppo. Jo kaksi koirasta itsestään riippumatonta kodinvaihtoa läpikäyneenä Mooin muuttotaival päättyi nyt tähän ja se jää meille pysyvästi. Meiltä sen ei tarvitse enää muuttaa minnekään eikä hypätä kolmannesta kodista meille jalostuskäyttöön. Valitettavasti tämä ratkaisu tarkoitti samalla sitä, että jouduimme etsimään Ulpulle uuden kodin. Nämä kaksi narttua eivät kovin helpolla saman katon alle sovussa mahtuisi emmekä halunneet alkaa lapsiperheessä elämään arkea, jossa joku koirista on aina pidettävä portin toisella puolen tai häkissä. Arkea, jossa kaikkien talouden koirien ei voi luottaa tulevan keskenään toimeen. Koin, että tilanteen ollessa tämä Ulpun olisi parempi kodissa, missä se saisi kaipaamaansa huomiota ja aktiviteettia. Ulpu löysikin mahtavan harrastavan kodin Jennan ja Vilin luota Helsingistä.

Niin herttainen koira kun Mooi onkin, ei tämä muutos ole ollut ihan kitkatonta. Sillä on omat tapansa ja luonteenpiirteensä, joihin meidän on nyt opeteltava. Lapset kaipaavat Ulpua eivätkä tietenkään täysin ymmärrä miksi näin on hyvä. Omasta perheenjäsenestä luopuminen tekee kipeää, vaikka tiedän, että näin on parempi kaikille osapuolille. Ulpu on kyllä kaikessa rasittavuudessaan kerrassaan mainio otus ja kaipaan sitä todella paljon. Välillä kiireessä ja väsyneenä odotan Mooilta Ulpulle ominaista käytöstä, mikä on tietysti kohtuutonta ja epäreilua. Mooi on omana itsenään ihan yhtälailla mainio, mutta erilainen enkä osaa sen aivoituksia vielä ennakoida samalla tavoin kuin Ulpun. Ongelmahan on se, että Mooi ei ole aiemmin ollut minun kuin paperilla; meillä ei ole Mooin kanssa takana yhteistä taivalta tai yhteisiä kokemuksia tuota Norjan astutusmatkaa ja viime kesän pennutusprojektia lukuunottamatta. Mutta kyllä se tästä vähitellen.

Jos on tahtoa on myös tie.

Tämä talo on tyhjempi nyt.

Pennut ovat 9 viikkoa ja kaikki ilahduttamassa jo uusia omistajiaan. Talo todella tuntuu tyhjälle ja vieraiden ihanan soljuva virta on ehtynyt. Olo on suoraan sanottuna toimeton ja haikea, mutta samalla nöyrän kiitollinen ja ennenkaikkea tyytyväinen. Toisaalta meilläkin on tässä uusia tuulia tiedossa ja niihin valmistautuminen on täyttänyt kalenteria. Aikansa kutakin.

Etukäteen moni tuttu ja tuntemattomampi kauhisteli, miten sitä selvitään, kun on pienet lapset ja  koirat ja sitten vielä koiranpennut ja siinähän menee koko kesä sitten. Mutta mieluisia asioita ei koe raskaaksi. Meillä on ollut aivan ihana kesä, ihan vaan tässä kotosalla, ihanien pentujen ja ihanien ihmisten ympäröimänä. Ja se tunne, kun saa suoda pitkään odottaneelle pennunostajalle vihdoin sen oman staffinpennun. Tai juuri omansa menettäneelle perheelle uuden pennun rakastettavaksi. Ja opettaa lapsilleen itselle tärkeistä asioista, luontoäidin toiminnasta, luontokappaleiden kohtaamista ja kohtelemista. Nähdä sen omassa päässä olevan suunnitelman ottavan elolliset hahmot. Se kaikki, sen vuoksi tätä tekee. 

Paluulento edessä.

Hyviä uutisia hakemassa.

Koko kunnianhimoinen pentuesuunnitelma lentämällä tehtyine astutusmatkoineen, synnytyksineen, pentuineen ja asianosaisine kohtaamisineen on ollut aivan kertakaikkisen hieno kokemus. Mooi teki osansa sellaisella varmalla tyyneydellä, ettei voi kuin ihastella. Se tieto ja ikiaikainen viisaus, mikä siitä huokui sille uusien asioiden edessä, oli suorastaan maagista. Oppikirjan mukainen suoritus, ei jäänyt mitään toivomisen varaa. 

Tässä sitä synnyteltiin.

Enkä voisi olla tyytyväisempi aikaansaamaani pentueeseen; ne ovat kaikki hyvin tasainen joukko niin ulkomuodoltaan kuin luonteiltaankin. Lupaavanoloisia, uteliaita, ihastuttavan reippaita pikkustaffeja. Kaikki kuuluvat kotiutuneen sujuvasti uusiin koteihinsa; syövät ja nukkuvat yönsä hyvin, vatsat toimii ja asiat tehdään joko ulos tai pentuvessaan. Mahtavaa! Toivon hartaasti, että kaikki pentujen perimään, kasvuun ja hyvinvointiin tekemäni ajatustyö ja satsaukset, ruokintaratkaisut, virikkeistäminen ym. tuottavat tulosta ja muutaman vuoden päästä saadaan taas ihastella terveitä, hyväluonteisia, hienoja staffordshirenbullterriereitä. 

6 viikkoiset tissibaarissa.

Sitä harvemmin pysähtyy edes miettimään, miten paljon harrastus, kuin vaikkapa tällainen jalostuspainotteinen koiraharrastus, voi tuoda elämään sisältöä; kokemuksia, ihmisiä, matkoja, osaamista, onnistumisia. Itse olen vilpittömän kiitollinen kaikista, myös niistä mönkään menneistä. Pettymyksistä ja vastoinkäymisistä voi ottaa opiksi ja toisinaan ne tuovat tilalle jotain ihan muuta, parempaa, kuin mitä alunperin odotti. Jos ei suoraan, niin jonkun mutkan kautta kuitenkin. Kunpa vain aina osaisi luottaa siihen. 

Tämä antoisa ajanjakso on nyt aika panna pakettiin ja jäädä kärsivällisesti odottamaan, millaista hedelmää tämän eteen tehty työ kantaa. Onhan se toisaalta hyväkin saada koti taas kokonaan omaan käyttöön ja aikaa enemmän lapsille ja omille koirille, jotka ovat välillä joutuneet joustamaan vuorokauden tuntimäärän ollessa rajallinen. Jään innolla odottamaan kuulumisia ja kuvia pentujen uusilta omistajilta, edessä on kutkuttavan jännittävät ajat korvien asettumisineen ja hampaiden vaihtumisineen jne. Ja jospa sitä pääsisi jatkossa vähän vaikka näyttelykehiinkin pyörähtämään kenties - vielä ei uskalla paljoa toivoa, mutta kunhan tuosta nyt kasvavat ensin.

Voi aika minne menit!

Niinhän siinä taas kävi, että vähiin käy ennen kuin loppuu. Seitsemättä viikkoa vietetään pentujen kanssa ja vaikka helteistä ei saisi valittaa, niin kuumuus ei tässä hommassa ainakaan auta. Pennut saa hätäiseen ulos aamulla siksi aikaa, että saan pentujen aitauksen siivottua. Jo keskipäivällä ne on viimeistään tuotava takaisin sisään, koska aurinko paahtaa niin kuumasti ja nurmella pyörii liikaa ampiaisia. Kolme pentua ja Ulpu ovat jo saaneet pistot. Ruokaa ei pennuille voi ulos viedä ollenkaan; liha houkuttelee paikalle heti kymmenittäin ampiaisia. On niillä kuuma sisälläkin. Ladoin sisälle pentujen aitaukseen lisää remontista yli jääneitä laattoja huomattuani, että pennut viihtyvät mieluiten laattojen päällä näillä helteillä.

Mooi on tässä viimeisen viikon aikana vähentänyt radikaalisti pentujen imettämistä ja muutoinkin tuntui mieluiten viettävän aikansa muualla torkutellen. Mooilla on ollut koko ajan vapaa pääsy pentujen luo ja sieltä pois ja on saanut siten itse vieroittaa pennut sitä tahtia kuin sille itselle parhaiten passaa. Se on käynyt välillä tarkistamassa, että kaikki on yhä tallessa tai josko pennuilta olisi jäänyt ruokaa syömättä, mutta muutoin se ei enää halunnut viettää pentujen kanssa aikaa. Mooin mielestä hänen työnsä täällä on nyt tehty ja miten fantastisen hienon työn se tekikään! Kaikki, ihan kaikki, sujui kyllä täysin oppikirjan mukaisesti. Tänään Mooi lähti erittäin mielellään Janinan mukaan omaan kotiinsa ja kuuluu asettuneen taloksi aivan kuin ei olisi missään ollutkaan!

Näin luovutusiän kynnyksellä pennuissa on havaittavissa aivan ihastuttavia persoonallisuuksia ja jään innolla odottamaan, mitä näistä viikareista kasvaa. Kaikille pennuille on nyt löytynyt oma perhe ja ensi viikonloppuna ensimmäiset jo muuttaa uusiin koteihinsa. Haikeaa, mutta ihanaa! Kaikki pennut ovat luonteiltaan hyvin samankaltaisia, suuria eroja ei ole. Kukaan ei ole arka tai erityisen kaheli rämäpää, vaan kaikki on sopivasti siitä keskitieltä; uteliaita, ympäristöstään kiinnostuneita, leikkisiä, ihmisrakkaita staffin taimia. Olen niihin kaikkiin todella tyytyväinen ja kelpuuttaisin niistä minkä tahansa jäämään meille asumaan. 

Valkoisista pojista täplällinen (Bellerion Bricklethumb) on monesti hereillä silloin, kun muut nukkuvat ja viihtyy silloin mielellään lelujen kanssa. Vauhdikas riiviö sille päälle sattuessaan. Kokovalkoinen (Rumblebuffin) on kova kaivamaan ja pyrkimään aitauksista ym. rajoitteista ulos. Että onnea vaan uuteen kotiin tämän houdinin kanssa!

Kauluspojista pienempi (Glimfeather) eli mini-Aslan on ketterä ja vauhdikas poika ja ehkä äänekkäin vaatimuksissaan. Ulvoo hienosti ja nosti jalkaa pissatessaan jo näin 6 viikon iässä! Isompi (Glenstorm) on aamuisin touhukas, mutta muutoin kaikenkaikkiaan pentueen rauhallisin poika. Se usein istuskelee ja seurailee muiden touhuja. Vähän sellainen havukka-ahon ajattelija.

Ainokainen narttu (Lilliandil) on melkoinen tättähäärä, aivan ihastuttavan reipas ja tarmokas neiti. Se on ansainnut täällä lisänimen Rähinä-Ritva, koska on aina siellä missä tapahtuu ja usein äänessä tai komentamassa veljiään (tai äitiään). Terveisiä vaan tulevaan kotiin, että temperamenttia tästä neidistä löytyy!

Siskon veli, punainen poika (Phoenix) löytyy useinmiten nukkumasta pissapaikalta. Se kulkee myös lisänimellä Pullervo ollen aina ensimmäisenä syömässä ja onkin nykyään pentueen painavin. Liekö koosta vai luonteesta, mutta vaikuttaa myös verrattain rauhalliselta. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä on meidän nätti lehmipoika (Trufflehunter), josta ei kukaan tunnu saavan silmiään irti. Herkullisen ulkokuoren ei pidä antaa hämätä, alla kytee silti runsaasti riiviöenergiaa!

Pentujen nimet tulevat Narnian Tarinoiden hahmoista, sillä pentueen isä Aslan on saanut nimensä Narnian leijonan mukaan. Kuvat on ottanut Mooin emäntä Janina Rand.

Lisää kakka-asioita: Pentuvessa!

Edellisestä blogipostauksesta päästäänkin sopivalla aasinsillalla tämänkertaiseen. Pennut on huomenna 5 viikkoa ja niistä on kuoriutumassa aivan ihastuttavia persoonallisuuksia. Niistä lisää eri postauksessa. Eniten kuitenkin hämmästyttää, miten viisaita pieniä ne ovat. Nimittäin vessa-asioissa! Kakkajutut ovat tunnetusti kasvattajan sydäntä lähellä. Tällä kertaa päätin olla kokonaan käyttämättä sanomalehtiä pentujen tiloissa. Sanomalehti on jaloilleen nousseelle pennulle kovin liukas alusta kävellä, painomuste sotkee pennut ja ympäristön eivätkä nykyiset sanomalehdet edes ime nesteitä niin hyvin kuin ennen muinoin tekivät. Lisäksi pennut yleensä vain tuppaavat repimään sanomalehtiä ja leikkivät niiden riekaleiden kanssa. Ei hyvä. 

 Mutta onneksi on Ikea.

Siivouksen jälkeen on hetken siistiä.

Alusta asti pentulaatikossa on ollut lämpimän keinokarvapedin lisäksi Ikean Toftbo -kylpyhuoneenmattoja, jotka imevät kosteutta, pitävät hyvin tassujen alla ja ovat helppo heittää pesukoneeseen. Löysin muutamat matot tori.fi:stä superhalvalla ja ne käyvät tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Nyt kun pentujen pissamäärät ovat kasvun myötä niinikään kasvaneet ja pennut siirtyneet pentulaatikosta pentuaitaukseen, laitoin niille tarjolle kissanhiekkatarjottimen ihan vain kokeillakseen teoriaa koiraeläimen luontaisesta siisteydestä. Ajattelin, että mikäli kissanhiekka ei ajaisi asiaansa vessapaikkana, olisi se ainakin hyödyksi ollen erilainen alusta pentujen tassutella. Mutta mitä ihmettä! Siellä ne käyvät molemmilla asioillaan kuin vanhat tekijät! Tällä hetkellä pennuilla on käytettävissään paakkuuntuvaa kissanhiekkaa sekä toisella tarjottimella puupohjaista pellettiä. Tarjottimina toimivat meillä muovinen kevytmetallihäkin pohja sekä Ikean Baggmuck -kenkämatto/kuralaari. Pelkkä Baggmuck ei nimittäin pitkään riittänyt, kun pentuja on seitsemän ja kaikilla hätä suunnilleen yhtä aikaa. Vessapaikasta poistan vain kastuneet imumateriaalit; pestä sitä ei kannata, sillä pissanhaju nimenomaan houkuttelee pennut asioilleen samaan paikkaan. Näin reilun viikon jälkeen meillä on ollut päiviä, jolloin kaikkien seitsemän pennun pissat ja kakat ovat osuneet lähes 100% vessapaikkaan! Uskomatonta! Pentuvessa on kaikenlisäksi helppo toteuttaa myös uudessa kodissa.

Paakkuuntuvasta kissanhiekasta poistetaan vain pissapaakut.

Kennel Bellerion proudly presents: DIY Pentuvessa. Tarvitset Ikean Baggmuck -kenkämaton ja imumateriaalivalinnasta riippuen pellettiversioon Biltemasta tai Motonetistä auton maskiverkkoa, reikälevyä tms. Leikkaa maskiverkko kenkämaton pohjalle sopivaksi, varo jättämästä teräviä reunoja. Pelletti hajoaa kastuessaan sahajauhoksi ja varisee vähitellen verkon alle, mistä se on helppo kopistaa roskikseen. Pari ensimmäistä päivää kannattaa pyrkiä ohjaamaan/nostamaan pentu asioilleen vessaan. Kun sinne alkaa tulla osumia, alkaa pentu vähitellen hakeutua sinne ihan itsenäisesti. 

Ikean kenkämatto, muotoonleikattu maskiverkko ja kissanpellettiä.

Se toimii sittenkin!

Ahneella on kakkainen loppu

Muistelin jo edellisten pentujen ajalta, että viikot kuluvat sitten nopeasti ja niin se todella on. Pennut ovat tätä kirjoittaessa 13 vuorokautta ja raottelevat jo silmiään. Kaikki on sujunut oikein hyvin Juhannuksen kakkakekkereitä lukuunottamatta. Juhannuksen tienoilla koko pentulaatikollinen Mooi mukaan luettuna ripuloi pari-kolme vuorokautta yötä päivää ja Mooi myös oksensi. Mistään tarttuvasta ei ollut kyse, sillä Ulpu ja Orville onnistuivat heti aamulla syömään nurmikolta Mooin yölliset oksennukset saamatta koskaan mitään oireita. Mooilla oli siinä paikkeilla voimakas maidonnousu ja luulenkin, että pennut onnistuivat ylensyömään itsensä ripulille, sillä niiden painot olivat muutamassa päivässä kohonneet ihan hurjasti. Ylensyönti on hyvin yleinen syy pikkupentujen ripuliin ja pentujen tuotokset olivat hyvin tutunoloista maitovaahtoa. Mooin elimistö saattoi mennä epätasapainoon joutuessaan yhtäkkiä siivoamaan seitsemän pennun löysiä ulosteita. Tosin Mooi oli synnytyksen jälkeisinä päivinä myös ihan hirmuisen nälkäinen ja haikaili ruokaa ihan joka välissä. Vaikka koitin nostaa ruokamäärää maltillisesti, on täysin mahdollista, että minun tuli kuitenkin ruokittua Mooi siinä vähän turhan hövelisti. Tiineyden jäljiltä Mooin vatsalaukku on luonnollisesti ollut tavallista pienempi sen saatua pitkään ruokaa usein, mutta hyvin pienissä osissa ja paastottua vielä synnytyksenkin yhteydessä. Liian nopea ruokamäärän/-annoksen nosto on todennäköisesti aiheuttanut Mooillekin vatsaoireita. 

Kovin paljon imettävää emoa ei voi paastottaa, vaan nestettä ja ravintoa on saatava menemään alas, jotta emo pysyy maidossa. Mooin vatsantoiminta tokeni onneksi nopeasti Virbacin NutriPlus -ravintogeelin sekä markkinoille tulleen uuden Canius -valmisteen avulla ja pennut seurasivat pian perästä. Kyseessä on siis koirien oma maitohappobakteerivalmiste, joka sisältää terveistä suomalaisista koirista peräisin olevia suoliston maitohappobakteereita. Sitä voi antaa oireiden ilmetessä, ennaltaehkäisevästi tai jopa säännöllisesti. Canius jää kyllä pysyvästi meidän lauman kotiapteekkiin, sillä se tuntui olevan todella tehokas ruuansulatuksen tasapainottaja.

Kakkakekkereiden päätyttyä pentulaatikossa on ollut tavanomaisen siistiä ja rauhallista, pennut ovat kuroneet muutaman päivän niukempaa kasvua kiinni ja ovat kaikki jo tuplanneet reilusti syntymäpainonsa. Ne syövät tarmokkaasti ja torkkuvat ruokailuvälit tyytyväisinä. Mooi hoitaa pennut ihastuttavan vahvalla vietillä, kuitenkin yllättävän rennosti. Sillä ei ole enää kiire ulkoota pentujen luo, vaan saattaa jäädä toviksi ulos ihmettelemään kesän tuoksuja tai aurinkoon köllöttelemään. 

Iloinen perhetapahtuma

Mooi muutti meille maanantaina 11.6.2018 keskittymään tulevaan äitiyteensä ja kotiutui odotetusti ihan samantien. Edellisenä perjantaina kävimme eläinlääkärissä ottamassa vielä toinen herpesrokote ja Mooi tuli sen käynnin jälkeen meille pariksi tunniksi hoitoon. Jännästi se tuntui tietävän, ettei sillä kertaa jäisi meille. Se vartoi ulkona portilla Janinaa palaavaksi ja oli omasta mielestään vain "säilössä" meillä. Se katsoi pentulaatikkoa ihmeissään ja nukkui mieluummin sohvalla. Sen sijaan maanantaina kun hain sen meille, se tuntui ymmärtävän heti, että tällä kertaa viipyisi pidempään ja otti samantien pentulaatikonkin omakseen. Eläinlääkärin vaa'alla selvisi, että painoa oli kertynyt nelisen kiloa tavalliseen verrattuna ja epäuskoisena laskeskelin, että mikäli painonnoususta uskaltaisi vetää johtopäätöksiä pentujen lukumäärästä, voisi tiedossa olla jopa 8 pennun pentue. Maha alkoi olla niin iso, että suorastaan ihan hirvitti Mooi-ressun puolesta.

Mooi 58vrk

Odottavan aika on pitkä

Torstaina aamupäivällä vielä maittoi ruoka.

Seuraavina päivinä mittailin Mooin ruumiinlämpöä 3-5 krt päivässä ja se pysyttelikin visusti 37 asteen yläpuolella. Ruoka maittoi ja Mooi nukkui paljon. Pennut melskasivat massussa niin, että niiden liikkeet näkyi Mooin kyljissä. Vihdoin torstaina 14.6.2018 myöhään iltapäivästä huomasin Mooin käytöksessä muutoksen. Se tuntui uppoutuvan "ajatuksiinsa", seisoskeli, istuskeli ja tuijotteli seiniä. Ruumiinlämpö oli laskenut 36 asteen tuntumaan, mikä tiesi synnytyksen olevan lähellä. Ruoka ei enää maittanut. Janina liittyi seuraamme illalla ja seuraava yö menikin Mooin petaamista ja läähätystä seuratessa. Aamulla synnytys oli jo hyvässä käynnissä ja Mooi kävi useaan otteesen kakalla. Perjantaina aamulla tasan klo 9:00 lorahti ensimmäiset kirkkaat vedet, mutta kunnon ponnistuksia saimme odotella vielä piinaavat puolitoista tuntia. Ilmeisesti kohdunsuulla oli yksi tyhjä pussi, mikä ei kuulemma ole ollenkaan tavatonta. Ensimmäinen urospentu syntyi vihdoin klo 11:50. Seuraavan tunnin aikana tuli kolme urosta ja narttu helposti kuin plussapallot konsanaan, mutta sitten synnyttely taukosi. Tuli pitkä tovi, kunnes Mooi alkoi taas ponnistaa ja ponnistaa, tuloksetta. Jotain se selvästi sai työnnettyä synnytyskanavan alkupäähän, mutta möhkäle liukui aina takaisin. Ramppasimme ulkona hakemassa vauhtia synnytykseen ja taas pian takaisin pentujen luo, mutta ponnistukset eivät tuntuneet tuottavan tulosta. Mooilla oli lunki tapa ponnistaa makuultaan, mutta nyt tarvittiin painovoiman apua, joten kannustin sitä ylös ja liikkelle. Kolmen maissa taas ulkona ollessamme se vuoti pienen määrän jotain vihreää ja portaat alakertaan juostessaan lattialle lätkähti jokin vihertävä limalöntti, minkä Mooi hotkaisi ennenkuin ehdin näkemään mikä se oli. Hiukan tämän jälkeen Mooi vihdoin sai työnnettyä valtavan 350g painavan pennun ulos, mutta ennen edes sikiöpussin avaamista tajusin, että se on hengetön. Olemuksesta päätellen se oli ollut kuolleena kohdussa jo joitain päiviä. Heräsi huoli massussa vielä olevien pentujen puolesta, oliko niissäkään enää henkeä, kun olivat joutuneet tuntikausia odottelemaan. Kyljissä tuntui käsikopelolla vielä pari möhkälettä ja hiukan ennen neljää iltapäivällä Mooi synnytti seitsemännen pennun ja 1,5 tuntia myöhemmin kahdeksannen, virkeitä poikia kummatkin. Yhteensä 5-6 tunnin ponnistelun tuloksena Mooi synnytti siis yhteensä 8 pentua. Jäljellä meillä on 7 reipasta staffinalkua; 6 urosta ja 1 narttu. 

Ihan uunituoreita pikkupullia.

Isikoiran katseen alla.

Synnytyksen jälkeen Mooi rauhoittui imettämään pienokaisiaan ja tovin kuluttua vein sen tarpeilleen ja pesulle. Kanaliemeen sekoitettu jauheliha-kananmuna-palautusjauhe maittoi. Siistittiin pentulaatikosta synnytyksessä tahriintuneet peitteet ja pyyhkeet pois ja Mooi asettui jatkamaan pentujen ruokkimista. Ensimmäisen vuorokauden jälkeen kaikilla on painot nousussa, joten maitoa riittää hienosti ja Mooi on ottanut uuden roolinsa haltuun kaikenkaikkiaan ihailtavalla tyyneydellä. 

Muutama vuosi sinne tänne ja uusia tuulia

Voi mistä alkaisin! Niin paljon on ehtinyt tapahtua näiden melkein neljän vuoden aikana. Irman pennuista kasvoi kolme ihastuttavaa staffia. Roni tuo sutjakka, sporttinen pakkaus metsuroi Piikkiön metsiä ja Topi niittää mainetta ja kunniaa toko-kentillä. Titteleinä on toistaiseksi TK1 TK2. Topilla on myös yksi pentue Blue Hippo's -kenneliin, mutta sittemmin Topi on kastroitu. Mooin tie vei yllättäen vuodenvaihteessa 2015/2016 takaisin tänne Turun seudulle laumassa ilmenneiden ristiriitojen vuoksi ja uusi koti löytyi Janinan, Teemun, pikku-Niilon ja Luumu-staffin luota Liedosta. Mooi on ehtinyt Janinan kanssa aloitella toko-uraansa ja plakkarissa on ALO1-tulos. 

Meilläkin on tullut tänne kotilaumaan muutoksia. Toinen ihmislapsonen syntyi heinäkuussa 2016 ja Iines on sittemmin jäänyt laumamme kokoonpanosta pysyväisluonteisesti Itä-Suomeen. Esikoisen lähdettyä liikkeelle Iines jostain syystä koki tilanteen meillä kotona ahdistavana. Mitään dramatiikkaa asiaan ei liity, Iines ei koskaan ollut millään tavalla aggressiivinen tai arvaamaton lapsille. Toisin kuin muut koiramme, Iines ei vain yksinkertaisetsi tuntunut enää löytävän tilaa itselleen, vaan seilasi rauhattomasti läähättäen ympäri taloa kunnes pääsi portin taakse. Tuntui kurjalle ajatella, että Iineksen viimeiset vuodet kuluisivat pääasiassa portin takana, sillä kuopuskaan ei paikoilleen jäisi. Iinekseltä ehtisi tulla kilometrit täyteen ennenkuin meidän pikkuiset olisivat sen silmissä "ihmisiä". Samaan aikaan sukulaisperheellä, jossa varttuneemmat lapset, oli virinnyt koirakuume. Niinpä sovimme, että Iines menisi heille hoitoon tai lainaan tai miten sen nyt parhaiten ilmaisisi. Ja Iines jäi sille tielleen. Iineksellä on siellä hyvä olla, niin paljon paremmin kuin meillä. Tämän toteaminen on kova paikka; en koskaan halunnut joutua luopumaan koiristani lasten takia, mutta elämää ei aina pysty ennustamaan etukäteen. Eikä se meilläkään luopuminen olisi ollut ihan välttämätöntä, sen sijaan ratkaisu tehtiin Iineksen parhaaksi. Tämä oli sellainen kaikkien kannalta win-win -tilanne. Näemme Iinestä useamman kerran vuodessa, kuulemme säännöllisesti sen kuulumisia ja se selvästi nauttii uudesta elämästään ruotsalais-turkulais-etelä-karjalaisena koiramuorina. 

Mutta palatakseni Irman pentuihin, niin Mooi. Ai että. Mooi on todella lunastanut ja ylittänyt kaikki odotukseni. Se on hyväluonteinen, terverakenteinen, kaunis koira, jonka kanssa eläminen on huoletonta. Sen kodinvaihto sujui ongelmitta, vaikka uudessa kodissa oli entuudestaan koira ja pieni vauva. Hyvien terveystulosten ohella Mooi on myös virallisesti todettu tervepäiseksi käymällä MH-testissä sekä luonnetestissä komein pistein 184 +++ (laukausvarma). Niinpä aloin turvallisin mielin rakennella Mooille pentuesuunnitelmia. Sukutaulujen tutkimisen ja pitkällisten (ja piinallisten) pohdintojen jälkeen Mooin sulhaseksi valikoitui Unkarista Norjaan tuotu Aslan (Devils And Fairies Safe Bet). Olin sivusilmällä seurannut Aslania pienestä pitäen ja kovasti pitänyt näkemästäni ja kuulemastani. Kuitenkin ylläpidin mielessäni muita vaihtoehtoja, sillä Aslan oli minun toiveisiin nähden hiukan liian nuori. Toivoisin jalostukseen käytettävien koirien olevan mieluiten vähintään parivuotiaita ja Aslan täyttää 2 vuotta vasta nyt kesäkuussa. Virallisten terveystulosten osalta Aslan on terve (lonkat A/A, kyynärät 0/0, silmät terveet) ja koira toimii hienosti harrastuksissa (mm. agility). Aslanilla tai sen lähisuvussa ei ole tiedossa merkittäviä terveysongelmia ja omistaja Norjassa vaikuttaa ihastuttavan avoimelta. Olen saanut häneltä runsaasti kuvia ja videoita valintani tueksi. Tyypiltään Aslan on juuri mitä haen; klassinen terverakenteinen staffi ilman liioiteltuja piirteitä. Uskon, että se täydentää Mooin ominaisuuksia hienosti. Haluan tulevalla yhdistelmällä saada aikaan paitsi terveitä ja mukavia staffeja ja itselleni jatkojalostusmateriaalia, myös populaatiota ajatellen jotain uutta ja erilaista, jotain mitä täällä päin ei ole yhdistetty aiemmin. 

Aslan (Devils And Fairies Safe Bet)

 💘

Mooi (Bellerion Dutch Delight)

Astutusmatka toteutui lentäen Norjaan huhtikuun puolivälissä ja Janinan matkaraportin voi lukea täältä. Mooi on tänään ultrattu tiineeksi ja mikäli odotusaika sujuu yhtä hyvin kuin tähänkin asti, odotamme pentuja syntyväksi kesäkuun puolivälin tienoilla. IIIIIKS!!!

Hiljaiseloa

Meidän lauma laajeni loppuvuodesta karvattomalla jäsenellä, mistä syystä kaikenlaiset koiratouhut ovat olleet nyt tovin tauolla. Toistaiseksi aika on kulunut vaunuja työnnellessä ja arkirytmiä luoden, edes agilityn pariin emme ole vielä ehtineet. Mutta kerkeehän tuota myöhemminkin. 

Täytyy kyllä sananen mainita, miten ihastuksissani yhä vain olen tämän rodun ominaisuuksiin. Staffejahan kuvaillaan tyypillisesti ihmis- ja etenkin lapsirakkaiksi ja tässä se on tullut ihan konkreettisesti todettua. Alkuihmetyksen ohimentyä koirat tuntuvat tuumanneen, että ainahan meillä on tuollainen nahkakuulakin ollut ja jotenkin vain tietävät missä ja miten niiden kuuluu olla. 

Tässä valtakunnassa kaikki on siis mallillaan.

Pennut puoli vuotta

Pienet hollantilaiset ovat ehtineet jo puolen vuoden ikään ja ovat kyllä toistaiseksi lunastaneet kaikki kasvattajan odotukset monin kerroin. Olen kovin iloinen ja ylpeä näistä pienistä, kaikki ovat ihanan jalkavia, ryhdikkäitä ja terverakenteisia pentuja; juuri sellaisia, mitä toivoinkin tästä yhdistelmästä saavani.

Topi ja Mooi nähtiin isäinpäivänä 9.11. Messukeskuksen pentunäyttelyssä. Topi esiintyi kuin vanha tekijä ja oli tällä kertaa luokkansa 3. Mirva tehnyt hyvää työtä pikku hurmurin kanssa!

Mooi voitti hienosti pikkutyttöjen luokan kunniapalkinnon kera. Onnea Paula ja kaunis Mooi!

Roni ei sillä kertaa päässyt pentunäyttelyyn mukaan, mutta meillä on tänä viikonloppuna ollut ilo saada Roni meille hoitolapseksi isäntäväen ollessa reissun päällä. Maahan satoi parahiksi lumipeite ja Ulpu onkin juoksuttanut velipuolta uudessa hangessa ympäri pihaa. Niin kiltti, mukava ja hyvännäköinen poika on tästäkin nuorukaisesta kasvamassa.

♥ ♥ ♥

Niin ne pienet kasvaa

Topi (Bellerion Flying Dutchman) pyörähti tänään Lahden pentunäyttelyssä ja pokkasi kotiin kunniapalkinnon ja urospentujen voiton. Tuomarina Vesa Lehtonen ja tulos siis KP PU1 ja VSP-pentu! Arvostelu kuuluu seuraavasti:

Tasapainoinen kokonaisuus. Hyvä pää, hampaat juuri vaihtumassa. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä runko. Tällä hetkellä hieman kevyt luusto. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu tasapainoisella, tehokkaalla askeleella. Miellyttävä kokonaisuus.

Hurjasti onnea Mirva ja Teemu ja kiitos kun kävitte esillä! 

Sisaruksia Ronia (Bellerion Going Dutch) ja Mooi'a (Bellerion Dutch Delight) nähtiin viikko sitten Hyvinkään koirauimalassa, mutta valitettavasti siltä reissulta ei kuvia talteen jäänyt. Sisarukset voi kuitenkin bongata pärskimästä tältä videolta. Ja tässä muutama kuva parin kuukauden takaa:

Ihania reippaita pentuja kaikki, olen enemmän kuin tyytyväinen pentujen kehitykseen!